Arrant-Light Oy:n joulutervehdys

Arvoisat asiakkaat ja yhteistyökumppanit,

Taas on tullut se aika vuodesta, kun vuoden työt ja ponnistukset on saatu tehtyä ja on aika hiljentyä viettämään ansaittua Joululomaa perheen ja lähimmäisten seurassa.

Kulunut vuosi on ollut maailmanlaajuisesti erittäin kuohuva ja suurten muutosten aikaa. Tuntuu, että mikään asia ei ole enää entisellään. Yksi suurimmista huomionaiheista on kohdistunut maapallon lämpenemiseen ja ilmastonmuutoksen nopeutumiseen. Me, valaistusalalla olevat yritykset ja ihmiset, olemme asemassa, jossa pystymme omilla valinnoillamme ja päätöksillä vaikuttamaan paljon siihen, miten tuotteidemme energiatehokkuus ja laatu paranee ja näin omalta osaltamme pystymme hillitsemään ilmastonmuutosta.

Me Arrant-Light Oy:ssä olemme tänä vuonna keskittyneet paljon siihen, miten parannamme tuotteidemme energiatehokkuutta ja miten teemme niistä pitkäikäisempiä. Olemme myös tietoisesti tutkineet pakkausmateriaaleja ja pyrkineet tekemään niistä entistä paremmin kierrätettäviä karsimalla turhaa muovin käyttöä pakkauksissa. Meidän kaikkien etu tulevaisuudessa on, että pyrimme käyttämään laadukkaita, energiatehokkaita ja ympäristöystävällisempiä tuotteita. Tämä koskee kaikkia pienempiäkin osia ja komponentteja, joita käytämme tuotteissamme. Toivon, että yhdessä käymme keskustelua näistä asioista ja pystymme tekemään muutoksen, joka tekee meidän kaikkien tuotteista parempia ja parempia ja tähän aikaan sopivia.

Kuten useana vuotena aikaisemminkin olemme lahjoittaneet joululahjoihin varatut varat Pelastakaa Lapset ry:lle. Varat käytetään auttamaan paikallisia nuoria, jotka tarvitsevat taloudellista apua saadakseen suoritettua lukion tai toisen asteen opinnot loppuun ja näin pääsemään elämässä eteenpäin. 

Meillä on taas ilo kiittää teitä kuluneesta vuodesta ja hyvästä yhteistyöstä.

Toivotan kaikille Rauhallista Joulua ja Menestystä Vuodelle 2019.

ARRANT-LIGHT OY

Janne Mäkinen
toimitusjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *